Viime aikoina on moni jällen kääntänyt takapuolensa kohti ”kapitalismia”. Talouskriisin uhka, pankkien hölmöilyt ja rahoituslaitosten tukemiseen kaadetut tuhannet miljardit eurodollarit herättävät vihaa. Kansalaiset toivovat työtä, hyvinvointia ja tasa-arvoa.
Valitettavasti jälleen kerran haukutaan väärää puuta. Markkinataloutta syytetään siellä missä sitä ei ole, ja sosialismia halutaan lisää sinne, missä sen myrkyllisiä hedelmiä paraikaa poimitaan. Voidakseen kritisoida markkinataloutta, pitäisi lukijan erottaa nykyisen järjestelmän ja vaikkapa minun kannattamani vapaan markkinatalouden ero.
Vapaa markkinatalous on ”vapaiden ja vapaaehtoisten vaihdantojen verkosto, jossa tuottajat työskentelevät, tuottavat ja vaihtavat tuotteitaan muiden tuotteisiin vapaaehtoisesti määritetyillä hinnoilla” (Murray Rothbard).
Suurimmassa osassa maailman maita, mukaan lukien Suomessa noudatetaan ns. kolmannen tien politiikkaa. Se säilyttää joitakin markkinatalouden tunnuspiirteitä. Kolmannen tien malli näennäisesti ylläpitää yksityistä omistajuutta tuotannontavoissa, hinnoissa, palkoissa, korkotasoissa ja voitoissa.
Kuitenkin valtio kertoo mitä tuotetaan, kuka saa tuottaa ja millä hinnalla ostetaan. Erilaiset yritystuet ja verohelpotukset määräävät tuotannon sekä tuotekehityksen suuntaa. Moninaiset luvat ja lisenssit taas rajoittavat tuotantoa, helpoimpana esimerkkinä taksijärjestelmä, jossa hinnatkin määrätään ylhäältäpäin.
Tuotannon lisäksi valtio sääntelee myös vaihdantaa. Yleissitovat työehtosopimukset määräävät kuka työskentelee ja millä palkalla. Hintoihin vaikutetaan pisteveroilla, avustuksilla ja verohelpotuksilla. Esimerkkeinä kotitalousvähennys, polttoainevero ja asumistuki. Loppujen lopuksi viranomainen päättää kaikki hinnat, palkat ja korkotasot.
Valtion sorkkiessa taloutta on yrityksille hyödyllisempää vaikuttaa poliitikkoihin kuin luoda asiakkaisiin vetoavia tuotteita. Esimerkiksi Suomessa pääsi Kekkosta liehittelemällä tekemään poliittisesti sovituilla ehdoilla ”kauppaa” venäläisten kanssa.
Pidemmän päälle se johti siihen, että suomalainen teollisuus menetti monilla aloilla kilpailukykynsä täydellisesti, kun Neuvostoliittoon kelpasi mikä tahansa sekunda. Ei tarvinnut panostaa laatuun eikä prosessin tehokkuuteen, kun ei ollut kilpailua.
Neuvostoliiton romahdettua sitten Suomesta käytännössä tuhoutui tekstiili- ja valmisvaate- sekä nahka- ja kenkäteollisuus, kun suomalainen paskatavara ei käynyt kaupaksi ostovoimaisille markkinoille. Muutama vuorineuvos sentään rikastui.
Taloudellisesti valtio on kuin käänteinen Midas, joka muuttaa kaiken koskemansa paskaksi. Toimiala toisensa jälkeen on säännelty taantumaan: jatkuvasti tökkivät rautatiet, yhden myrskyn jälkeen puolesta maasta kadonnut sähkövoima, ja yleveron värittämä televiestintätoimiala ovat kaikkein ilmeisempiä esimerkkejä.
Asuminen ja rakennusteollisuus ovat kiinteistöverojen, kaavoitusmääräysten, rakennusmääräysten, vuokrasäännöstelyn avulla saatu ylihintaiseksi korruption ytimeksi. Ei ole sattumaa, että maailmalla järjestäytynyt rikollisuus pyörii usein rakennusalalla.
Tällä kaikella, kuten nyt tapahtuvalla pankkien elvytyksellä on hyvin, hyvin vähän tekemistä markkinatalouden kanssa. Vapaassa markkinataloudessa kapitalistit kilpailevat asiakkaiden suosiosta. Nykyisessä mallissa poliitikot kilpailevat kapitalistien voitelurahoista ja kansan suosiosta sinun kustannuksellasi.
Poliitikkojen puuttuessa talouteen voi kapitalisti korvata vapaiden markkinoiden ohjauksen ja torjua rehellistä kilpailua voimankäytöllä. Tätä nykyistä kriisiä ja kaikkia siihen liittyviä päätöksiä yhdistää se tekijä, että riskit on sosialisoitu ja voitot yksityistetty.
Tampereen yliopiston professori Risto Harisalo sanoi, että ”valtio ja muut kollektiivit ovat kietoneet yhteiskunnan pauloihinsa niin monin näkyvin ja näkymättömin tavoin, että ei edes harjaantunut silmä sitä pysty ymmärtämään”.
On siis ymmärrettävää, että ihminen syyllistää helposti markkinataloutta, sillä näyttäähän jollain menevän paremmin kun sinulla menee huonosti. Poliitikot taas kertovat olevansa ”pienen ihmisen puolella” saadakseen lisää valtaa.
“Valtio käyttää paljon aikaa ja vaivaa vakuuttaakseen kansalle, että se ei oikeasti ole mitä se todellisuudessa on ja että seuraukset sen toimista ovat positiivisia negatiivisten sijaan.” (Hans-Hermann Hoppe)
Ilmiö on tuttu jo ammoisilta ajoilta. Keskiajalla juutalaisia syytettiin rutosta, koska he selvisivät siitä hygieniansa vuoksi helpommalla kuin muut ja kristityiltä kielletty rahanlainaaminen toi heille rahaa. Silloisille hallitsijoille oli helppo yhtyä tähän ja vainota juutalaisia (joille he itsekin olivat velkaa). Kurjuuden syy ei tietenkään ollut omassa paskassa, eikä kansan selkänahasta elävien hallitsijoiden oikuissa.
Sitä jotenkin luulisi, että näiden satojen vuosien aikana olisivat ihmiset viisastuneet.
