Suosikkivasemmistolaiseni Jussi Saramo pohti blogissaan oikeiston ja vasemmiston eroa. Reiluuden nimissä täytynee antaa Saramolle sen verran tunnustusta, että tuo on todennäköisesti objektiivisin arvio, jonka hän kykenee tekemään tästä aiheesta, ja yritys on aivan arvostettava sinänsä. Muuten teksti oli kyllä täyttä tuubaa, jonka lopputulema on se, että Saramon vasemmistolaiset ovat sekä liberaaleja (kivan positiivinen termi) että heikomman puolella.
Jussin tekemä jako vasemmiston, oikeiston, liberaalien ja konservatiivien välillä ei ole millään tavalla mielekäs, vaan perustuu lähinnä hänen omiin ennakkoluuloihinsa ja värittyneeseen historiantulkintaan. Lisäksi Jussin jako vaatii sen, että taloudellinen vapaus erotetaan muusta vapaudesta. On kuitenkin älyllisesti varsin epärehellistä ajatella, että homon vapaus homoilla on jotenkin erilainen vapaus kuin torikauppiaan vapaus myydä poimimiaan marjoja.
Ainoa mielekäs jako poliittisten aatteiden välillä on autoritäärisyys vastaan liberaalius. Jokainen päättää itse – enemmistö päättää puolestasi – johtaja päättää kaikkien puolesta. Demokratiakin on yksi autoritäärisyyden muoto. Kyse on siitä, onko poliittisesti päätettäviä asioita lainkaan, vähän, paljon vai ovatko kaikki sellaisia. Ei siitä, kuinka monta ihmistä on päättämässä asioista yksilön puolesta.
Anarkistin mielestä mikään asia ei ole sellainen, mitä pitäisi poliittisesti päättää. Liberaali tahtoo valtion puuttuvan yksilön elämään mahdollisimman vähän. Toisessa ääripäässä on ”vasemmisto”, jonka mielestä on ihan oikein hallita ihmisten elämää ”suuremman hyvän nimissä”. Samalla akselilla heidän vieressään istuu ”oikeisto”, jonka mielestä on myös aivan oikein hallita ihmisten elämää ”suuremman hyvän nimissä”.
Sillä ei ole pohjimmiltaan mitään eroa, halutaanko hallita ihmisten arvovalintoja vai taloudellisia valintoja.
Esimerkiksi natsit eivät ole konservatiiveja aatteellisesti sen enempää kuin oppihistoriallisestikaan. Hitler vihasi porvarillisuutta ja natsit ovat radikaaleja sosialisteja, jotka lisäksi kannattavat ihmisten luokittelua syntyperän perusteella ylempi- ja alempiarvoisiin. Vasemmistolaisiksi itsensä mieltävät sosialistit ovatkin lähinnä maltillisia natseja ilman rotuoppia. Joku ovelampi voisi huomata yhteyden jo nimestä: kansallissosialismi.
Kun mennään tämän esittämäni liberaali-autoritääri -akselin ääripäihin, saadaan kahdenlaisia ihmisiä:
Liberaalissa ääripäässä on vaikkapa minun kaltaiseni anarkokapitalisti, jonka mielestä yhteiskunnan ei pitäisi puuttua oikeastaan yhtään mihinkään yhtään millään tavalla. Kaikenlaisen valtion toiminnan hyväksyminen on minun kaltaiselleni ihmiselle aina jonkin tasoinen kompromissi. Laissez-faire, antakaa tehdä, älkää puuttuko elämäämme.
Toisessa ääripäässä on ehdoton autoritäärisyys. Siihen kuuluvat sekä äärivasemmistolaiset, että äärioikeistolaiset joiden mielestä on oikeutettua pakottaa ihmiset vaikka väkivalloin heidän ideologiansa alle. Lievemmästä päästä esimerkiksi Saramon mielestä olisi aivan oikeutettua heittää minut vankilaan jos kieltäydyn maksamasta hänen palkkaansa vaadittavia veroja. Ääripään mielestä kaikki väärämieliset saa tappaa, ja erilaisissa vasemmiston ja oikeiston vallankumouksissa näitä väärinajattelijoita onkin tapettu vuosien varrella miljoonia, ellei kymmeniä miljoonia.
Juuri tämän vuoksi äärioikeistolla ja äärivasemmistolla ei pohjimmiltaan ole yhtään mitään eroa. Ääriliikkeiden keinotekoinen erottelu onkin lähinnä valkopesua, jolla peitellään oman aatteen pohjalla oleva verisyys ja väkivalta.
