Poliittinen korrektius on alun perin tarkoittanut sellaista kieltä ja toimintaa, joka ei tarpeettomasti loukkaa vähemmistöjä. Alkuperäisestä sivistyneen, hyvän käytöksen tavoitteesta on etäydytty, ja poliittinen korrektius Suomessa lähentelee parodiaa itsestään.
Aluksi aivan asiallinenkin vähemmistöihin liittyvä kommentointi leimataan epäkorrektiksi, seuraavaksi tapetaan huumori, ja nyt vaaditaan muutettavaksi jo ”rasistisia” paikannimiä, kun vanhat tuotteet on jo muutettu nimiltään korrekteiksi. Ihmisen tai ihmisryhmän mahdollinen loukkaantuminen sensuurin kriteerinä on aivan käsittämätön rajoite, koska joku voi loukkaantua mistä tahansa mielipiteestä ja varsinkin totuudesta. Vaikka totuus olisi epämiellyttävä, pitäisi sentään aina saada puhua totta.
Oikein käytettynä poliittinen korrektius mahdollistaa asiallisen keskustelun vaikeista aiheista ilman, että argumentteja tuomitaan yksiselitteisen loukkaavina asiasisällön ohi. Nykyisellään se tuntuu olevan lähinnä todellisuuden vastainen suojamuuri, joka on myyty ihmisille suvaitsevaisuutena ja sivistyneisyytenä.
Poliittisen korrektiuden ilmiöstä nähdään useimmiten ainoastaan sen näkyvimmät ilmiöt kuten halventavina pidettyjen sanojen kriminalisointi, epäkorrektien leikkien kieltäminen, korrektit kiertoilmaisut erilaisille ihmisryhmille ja ilmiöille sekä vaikeus puhua hankalista eri ihmisryhmiä koskevista ongelmista.
Termien muuttaminen poliittisen korrektiuden nimissä on tyhmää, sillä kaikki uudissanatkin muuttuvat negatiiviseksi niin kauan kuin itse ryhmä tai ilmiö koetaan negatiiviseksi. Mikäli termin kohde aletaan kokea hyväksyttävänä, tai jopa positiivisena eivät vanhatkaan poliittisesti epäkorrektit ilmaisut tunnu enää negatiivisilta.
Siinä missä neekeri oli aiemmin täysin neutraali käyttösana, on mielestäni jo maahanmuuttajalla sanana huonompi kaiku kuin neekerillä oli omassa lapsuudessani. Toisaalta homoihin liittyviä termejä enää harvemmin koetaan negatiiviseksi, kun aihe itsessään alkaa olla yleisesti hyväksytty.
Nimet ovat vain ajatusten merkkejä, joilla on kaksi tarkoitusta: muistiinpalauttaminen ja kommunikaatio. Uudiskielen luomisen sijaan tulisi keskittyä todellisten ongelmien hoitoon, sillä erilaiset ennakkoluulot ja pelot ovat ihmismielelle luontaista käyttäytymistä. Järkevällä ja avoimella keskustelulla sekä asioihin puuttumisella, vaikka se olisikin epäkorrektia, saadaan parhaat tulokset myös suvaitsevaisuuden kannalta.
Mikäli ihmisyyttä vastaan aletaan taistelemaan moraalin keinoin, syntyy voimakkaita vastareaktioita kuten avoimesti rasististen liikkeiden nousu.
Vilpittömästi hyvää tarkoittavilla mielipidevainoilla ja sananvapauden rajoituksilla saadaan aikaan enimmäkseen ikäviä reaktioita, eikä juuri koskaan mitään oikeasti hyvää.
Tämä on ensimmäinen osa kaksiosaisesta poliittista korrektiutta käsittelevästä kirjoituksestani.
