Aina välillä mediaa lukiessa tulee sellainen olo, että kaikki ovat todella typeriä paitsi minä. Viimeksi tänään sellainen olo tuli Ylen, yhdessä Norjan ja Ruotsin yleisradioyhtiöiden kanssa tehtyä selvitystä lukiessa. Siinä tarkasteltiin huippu-urheilun tasa-arvoa tulonjaon näkökulmasta.
Ensin tietenkin pistää silmään, miten tarkoitushakuista vääristelyä ja riidan kylvämistä juttu on. Jos haluaa muuten tyytyväiselle ihmiselle pahan mielen, kannattaa hänelle luoda tarpeeton tunne epäoikeudenmukaisuudesta. ”Naisen euro urheilussa on kolme senttiä”, tämä varmasti johtuu näkymättömistä syrjivistä rakenteista ja muusta epätasa-arvosta, koska sen on johduttava niistä.
Verrata voisi uskonnollisesti ajatteleviin, joiden on selitettävä jumalan tekosilla kaikki sellaiset ilmiöt, joita he eivät tietämyksensä pohjalta kykene ymmärtämään. Tai ei jopa ole halua ymmärtää: Tosiasioiden ja niiden välisten syy-seuraussuhteiden hahmottaminen voisi heikentää uskoa. Mitäpä logiikasta tai tosiasioista, kunhan maailmaa kieroon katsomalla voidaan omaa uskontoa saarnata kuulijoille.
Vääristely on hieman samantyylistä kuin iänikuisessa ”naisen euro on 80 senttiä” -valheessa, jossa verrataan täysin eri ammateissa toimivien ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten tulotasoja toisiinsa ilman sen kummempaa pohdintaa ja syytetään epätasa-arvoa. Tietenkin jos väitteen esittäjä on uskonnoltaan feministi, fiksoitunut tarkastelemaan pelkkää lopputulosta ilman analyysia ja haluaa selittää sen ideologiansa mukaisesti, kauhean järkevään keskusteluun ei ole aineksia.
Myös tässä Ylen pökäleessä saadaan huikeat luvut, kun verrataan NHL-kiekkoilijoiden miljoonatienestejä kotimaassa pakertavien vaatimattomiin palkkoihin. Jääkiekossa on toki isot erot myös paikallisella tasolla, mutta sille on syynsä.
Yleläisten jutuista paistaa läpi jonkinasteinen marxilainen työn arvoteoria, jonka mukaan kaikki arvo on seurausta ihmisen työstä. Katsotaan, että naisten näkemä vaiva urheilussa on saman arvoinen kuin miesten näkemä vaiva.
Etenkin varsin sympaattisen oloista Tarkin perhettä käsittelevä liitännäisartikkeli tuo esiin tämän näkemyksen: ”Olen minä Tuomaksellekin sanonut, että onhan tämä toisaalta ihan pöljää, että minä menen ihan samalla tavalla hallille ja teen siellä ne samat jutut […] hän saa siitä rahaa ja itse ei saa käytännössä mitään”.
Ajatellaan siis, että naisurheilijoille pitäisi maksaa heidän panoksestaan saman verran, koska he tekevät saman määrän työtä kuin miehetkin – usein jopa enemmän. Tässähän ei ole mitään mieltä. Jos tehdyn työn määrällä olisi mitään merkitystä, olisi kaivoksessa oleva zirkoni saman arvoinen kuin sen vieressä oleva timantti, koska niiden kaivamiseen meni sama määrä työtä ja molemmista saa tehtyä koruja.
Tai yksilötasolla jonkun ventovieraan mukulan valokuva olisi saman arvoinen kuin oman lapsen valokuva. Aivan sama vaiva molempien kuvien ottamiseen on mennyt ja molemmissa on hymyilevä vauva.
Näinhän ei tietystikään ole. Jalokivien arvostus ei perustu mihinkään objektiiviseen työmäärään, ei myöskään valokuvien. Millään tuotteella ei ole luontaista arvoa, vaan ne ovat arvokkaita ainoastaan siinä määrin kuin on olemassa tuotteita arvostavia ihmisiä. Urheilulaji on pohjimmiltaan tuote, samoin kuin itse urheilija. Ei urheilussa ole mitään sen syvällisempää. Se on massojen viihdettä ja ainoastaan sen vuoksi siinä ylipäänsä liikkuu rahaa. Ei kukaan siitä suorituksesta maksaisi penniäkään jos urheilulla ei olisi katsojia.
Tämä on se perimmäinen syy urheilijoiden niin sanotulle palkkaepätasa-arvolle. Naisten joukkuelajit eivät ainakaan toistaiseksi kiinnosta juuri ketään. Niitä ei seuraa maksava yleisö, minkä vuoksi myöskään televisiokanavat eivät niitä seuraa, eikä näin ollen myös sponsoreillakaan ole mieltä tukea näitä lajeja kuin säälistä. Miksi seuraisikaan, kun paikallisseuran 14-vuotiaat pojat voittavat naisten maajoukkueen 17-0.
Päivitys: Huippumaalivahti Meeri Räisänen kertoi Twitterissä, että kyseinen tulos ei ole oikeaa maajoukkuetta vastaan. ”Toissa vuonna Jyväskylässä mestaruusjoukkueella pelattiin harjoitusotteluita jypin sm joukkuetta vastaan. Välillä voitettiin maalilla, välillä hävittiin maalilla”. Eli taso on sielläkin kuitenkin kova!.
Joissakin yksilölajeissa naisten suoritukset ovat kiinnostavia, jopa kiinnostavampia kuin miesten, minkä vuoksi vastaavasti heidän on helpompi saada sponsorituloja ja nousta varsin hyviin tuloihin. Hauska yksityiskohta on, että Ylen mielestä tasa-arvo toteutui parhaiten siellä, missä naisten tulot olivat keskimäärin kovemmat kuin miehillä.
Menestyvän yrityksen toimitusjohtaja saa parempaa palkkaa kuin pienen ja huonosti menestyvän osakeyhtiön toimitusjohtaja, vaikka molemmilla on sama titteli. Sama pätee urheiluun. Ei kyse ole epätasa-arvosta itsessään. Kiinnostavan lajin edustaja saa enemmän tuloja kuin epäkiinnostavan. Maailman paras miespuolinen salibandyn pelaaja tai curling -ammattilainen ei voi päästä naispuolisen tennistähden tai huippugolfarin tuloihin.
Lajin ohella myös yksilön panos vaikuttaa – eikä kyse ole nyt urheiluun käytetystä työmäärästä. Valovoimainen mediapersoona joka huoraa aktiivisesti sponsoreita tienaa paljon paremmin kuin juro jököttäjä tai idealisti joka ei suostu uhrautumaan kaupallisuuden alttarille. Sukupuolesta riippumatta. Yksi kaikkien aikojen parhaista tennispelaajista on nykynuorelle alusvaatemerkki.
En epäile yhtään, etteikö olisi tilanteita joissa vastaavasta näkyvyydestä sponsorit maksavat vähemmän naispuoleiselle urheilijalle. Urheilussa ja siihen liittyvässä tulonmuodostuksessa on varmasti myös paljon todellista epätasa-arvoa, mutta jos sitä halutaan avata, tulisi tutkimukset tehdä paljon laajemmin kuin vertaamalla könttänä kaikkien urheilijoiden tuloja keskenään. Ylen esitys on jälleen kerran säälittävä esimerkki riidanhakuisesta, vääristelevästä ja ennen kaikkea ideologisesta roskajournalismista.
