Demokratiaa voisi monella tapaa verrata perinteiseen pornografiaharrastukseen. Ensin politiikka kiinnostaa vähän, sitten hieman enemmän ja vaalipäivänä aivan mielettömästi. Kliimaksin tullessa miljoonat äänet lähtevät kuin siittiöt toivottomalle kilpajuoksulleen kohti nessun kulmaa.
Sen jälkeen politiikka ei kiinnosta enää yhtään ennen kuin seuraavan kerran pääsee ”vaikuttamaan” valintoihin ja äänestäjällä on kutakuinkin yhtä merkityksellinen olo kuin salaa tuijotetun pornon jälkeen. Noh, kaikki sitä kuitenkin tekevät, joten turha tuntea mitään erityistä syyllisyyttä.
Äänestyksen jälkeen valtaan nousevat uudet poliitikot, jotka yleensä eroavat edeltäjistään vähemmän kuin kaksi stereotyyppistä silikoniblondia, vaikka yksittäisiä poikkeuksia toki molemmista löytyy. Vaalipäivänä voi siis kuvitella vaikuttavansa aivan kuin pornoa katsoessa voi kuvitella saavansa.
Kyllähän demokratia sinänsä toimii ja eduskunta edustaa kansaa, mutta käytännössä päätöksiin vaikuttavat enemmän erilaisten eturyhmien intressit ja niin sanottu ”yleinen mielipide” kuin jonkin tietyn puoleen äänestämällä saatu valta-asema.
Suomalaisessa järjestelmässä yksikään realistinen vaalitulos ei voi tuoda todellista muutosta yhteiskuntaan. Kokoomusvetoinen hallitus on äänestäjän näkökulmasta aivan samanlainen kuin keskusta- tai demarivetoinen. Minulta ei löydy juurikaan sympatiaa kaikille ”kansakunnan arkkitehdeille”, jotka vuodesta toiseen lupaavat parannusta politiikan keinoin. Eivät he mitään voi muuttaa, kuin ehkä hitusen huonommaksi.
Ei kannata kuitenkaan heittää kirvestä kaivoon ja lähteä katoille äänestämään. Asioihin vaikuttaminen on mahdollista, mutta muutos lähtee aina ihmisistä itsestään, eikä sitä äänestämällä voida synnyttää. Kun ihmisten käsitys maailmasta muuttuu, myös politiikka vaihtuu riippumatta siitä, mikä puolueista on vallassa.
Yalen yliopiston professori James C. Scott kirjoittaa tuoreessa ”Two Cheers for Anarchism” -kirjassa ”irlantilaisesta demokratiasta” – hiljaisesta jääräpäisestä vastarinnasta ja typerien sääntöjen rikkomisesta ilman suurta meteliä tai mellakoivia kansanjoukkoja. Mielestäni sama väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden malli sopisi hyvin myös Suomeen, ja mahdollisuudet siihen ovat nyt paremmat kuin koskaan.
En puhu nyt lainvastaisesta toiminnasta. Jos haluat muutosta johonkin, katso voitko tehdä omalla esimerkilläsi jotain nykyisen lainsäädännön puitteissa. Kun riittävän moni tekee asiat toisin, myös yhteiskunta muuttuu.
Uberin avulla voit vastustaa taksimonopolia – ja hyötyä siinä itse. Kun riittävän moni näkee, miten hyvin se toimii, lähtee nykyiseltä järjestelmältä tuki. Jos riittävän moni tuo alkoholinsa ulkomailta, on korkeaa verotusta, mielivaltaisia rajoituksia ja älytöntä monopolia entistä vaikeampi puolustaa.
Mikäli siirrät yrityksesi (ja itsesi) ulkomaille, näet miten helpommin ja edullisemmin menestystä voi saavuttaa muualla. Kun riittävän moni tekee samoin, on poliitikkojen pakko tehdä jotain pitääkseen yritykset maassa. Kerro julkisesti miten absurdeja byrokratian kukkasia yritykset joutuvat noudattamaan ja tee yhdessä työntekijöidesi kanssa näennäiset suunnitelmat, työvuorolistat ja raportit virkamiesten tarpeisiin. Näin tekemällä voidaan vähentää sääntelyvimmaa.
Kun vaalipäivä tulee, äänestä kaveriasi tai muuten hyvää tyyppiä eduskuntaan. Järjestelmän olemassaololle et voi kuitenkaan mitään, mutta järjestelmää voit kiertää lukemattomin eri keinoin. Kun riittävän moni kävelee samasta kohtaa, siihen syntyy lopulta polku.
