Törmäsin tässä kaverini linkittämänä hyvin paatokselliseen tyyliin mutupohjalta taloudesta kirjoittelevan Antti Ronkaisen uusimpaan kirjoitukseen. Tällä kertaa syyllisiä kaikkeen pahaan ovat kolmen A:n yli-ihmiset, jotka rakentavat ”raudalla ja verellä” uutta uljaampaa Eurooppaa. Kas kun eivät juutalaiset.
Ei siinä, itsekin pidän EU:n talouspolitiikkaa kurjana, mutta kyllä noin voimakkaat väitteet pitäisi jollain tavalla myös vasemmistolaisen kyetä perustelemaan.
Ensinnäkin ”Euroopan valtiot ovat heittäytyneet viime vuosikymmeninä verokilpailuun alemmista yritysveroista, työnantajamaksuista ja rikkaita suosivista verohelpotuksista. Tämä on johtanut valtiontulojen huomattavaan vähenemiseen, mihin on jouduttu vastaamaan myös velkaantumalla. Näiden toimenpiteiden taloutta edistävä vaikutus on jäänyt kyseenalaiseksi, mutta ainakin pääoma on saanut temmeltää vapaasti.”
Mitähän Ronkainen sekoilee? Ovatko valtion tulot vähentyneet esimerkiksi Suomessa ennen talouskriisiä? Esimerkiksi kun 1990-luvun alussa pääomatuloveroa alennettiin rajusti lisääntyivät valtion tulot yrityksiltä kahdeksankertaisiksi. Samoin autoveron lasku lisäsi autoveron tuottoa lisääntyneenä myyntinä. Aina voidaan tietysti väitellä siitä, olisiko talous kasvanut mystisesti ”muutenkin” juuri sattumalta veronalennusten jälkeen.
Suomessa veroaste on ollut alle 40 prosenttia viimeksi joskus 1980-luvulla
Se, että valtioiden verotulot olisivat verotuksen (hyvin maltillisen) keventämisen takia laskeneet, on puhdasta hevonpaskaa. Eikö Irlannille muka ole ollut hyötyä siitä, että sillä on ollut kilpailukykyinen yritysverotus? Jos järkevällä tasolla oleva yritysverotus on hyödyttänyt Irlantia, miksei sellainen hyödyttäisi myös muita EU-maita? Entä ottivatko muut EU-maat opikseen Irlannin hyvästä esimerkistä? No eivät tietenkään, vaan kuorossa kitisten vaativat Irlantia nostamaan yritysverotuksensa yhtä ääliömäisen korkeaksi kuin muissakin EU-maissa Suomi mukaan lukien.
Blogissaan Ronkainen itkee oikeistolaisia menoleikkauksia. Etelä-Euroopan maissa on vuosikausia maksettu parempaa sosiaaliturvaa ja korkeampia palkkoja kuin mihin olisi sikäläisellä veronkantokyvyllä ja hallintokulttuurilla ollut varaa. Kreikka ja kumppanit ovat saaneet liian halvalla velkarahaa. Kreikka itse erikoistui lisäksi taloudellisten tunnuslukujensa väärentämiseen. Lienee jo ihan itsestään selvää, että jossain vaiheessa raja tulee vastaan. Kun markkinat sitten alkoivat, toki aivan liian myöhään, olettaa, että esimerkiksi Kreikka jonkinlaisella todennäköisyydellä tulee sortumaan velkataakkansa alle, tottakai riski hinnoitellaan sen mukaisesti.
Ronkainen väittää, että ”julkiset investoinnit koulutukseen, tutkimukseen, terveydenhuoltoon ja infrastruktuuriin edistävät talouskasvua”. Juurikin nykyinen velkakriisi osoittaa sen, että velkarahalla keinotekoisesti pumppaamalla saatu nousu on pelkkää kuplaa.
Hyvänä esimerkkinä Irlanti, joka oli yksi kriisiytyneimpiä maita. Toisin kuin muut, Irlanti lähti leikkaamaan ensisijaisesti julkisista menoista. Nyt vuoden toisella neljänneksellä maan BKT kasvoikin vuodentakaiseen verrattuna 2,3 prosenttia. Yksityinen kulutus kasvoi 0,3 prosenttia ja investoinnit 6,4 prosenttia. Julkiset investoinnit vähenivät 0,8 prosenttia.
Euroalueen maista rivakammin kasvaa vain…yllätys, yllätys – taloudeltaan vapain ja pienellä julkisella sektorilla mainiosti pärjäilevä Viro. Talouskasvua edistää käytännössä vain ja ainoastaan taloudellisen toiminnan vapaus, jota helpottaa alhainen verotus ja järjettömyyksistä pidättäytyvä sääntely. Koulutukseen yms. sijoittaminen ei sitä haitanne, mutta ei se mikään kasvun ja menestyksen automaattinen taekaan ole.
Seuraavaksi Ronkainen väittää, että eurokonsensukselta puuttuu makropoliittinen ymmärrys, ja seuraavassa virkkeessä sanoo Euroopassa olevan ”maailman suurimmat ja suhteellisen suljetut sisämarkkinat”. Yhteenlaskettuna suurimmat ehkä, mutta suhteellisen suljetut? Millä mittarilla? Sano se niille Venäjän, USA:n ja Kiinan kanssa kauppaa käyville. Olemme koko ajan matkalla kohti globaalia vapaakauppaa. Fyysisestä sijainnista johtuen yleensä tärkeimpiä asiakkaita ovat naapurimaat, eivät varsinaisesti juuri EU–maat.
Loppulause kiteyttää koko hölynpölyn: ”Niin kauan kuin planeetan asukkaat eivät keksi alkaa käydä intergalaktista kauppaa avaruusolioiden kanssa, kapitalismi on kylmää nollasummapeliä, jossa toisen kansan ylijäämä on toisen kansan alijäämä.” (otsikkokuvassa avaruuskauppias)
Sosiologi pysyköön lestissään. Puhe nollasummapelistä on lähtöisin 1500-luvun Euroopasta, eikä ihme, koska siihen aikaan Eurooppaa kehittymättömämpien maanosien riisto oli voimissaan ja siirtomaavalta vasta nousu-uransa alkupäässä. Adam Smith kuitenkin jo 1700-luvulla ymmärsi, että vapaaehtoinen kauppa toteutuu vain, jos molemmat osapuolet hyötyvät.
Kapitalisti sijoittaa minun työhöni rahaa. Työlläni valmistan tuotteen, jonka kolmas henkilö ostaa. Sijoittaja sai voittoa, minä sain palkkaa, ja kolmas henkilö sai haluamansa tuotteen. Kaikki siis voittivat, ja jokaisen hyvinvointi lisääntyi. Myöhemmin voittoja voidaan sijoittaa esimerkiksi koneeseen, jolloin teen samalla työllä neljä tuotetta, jotka neljä ihmistä voivat ostaa huomattavasti edullisemmin. Jälleen kaikki voittivat.
Entä sitten julkisella puolella? Valtio verottaa kapitalistin rahat ja antaa ne jollekulle muulle. Joku muu kuluttaa ne, minä en saanut työtä, eikä kolmas henkilö haluamaansa tuotetta. Välissä joku byrokraatti ottaa osansa korvauksena tämän tulonsiirron järjestämisestä. Kumpihan näistä on se nollasummapeli?
Ronkainen ehdottaa arvostelunsa kohteille Darwin-palkintoa. Mietin, millaisen palkinnon Ronkainen itse ansaitsisi. Ikävä kyllä Huuhaa-palkinto on jo Skepsis ry:n käytössä oleva nimike.
