Seuraavan eduskunnan päätettäväksi tulee mitä todennäköisimmin uusi ydinvoimalupa, kun Loviisan ydinvoimalaitosten korvaaminen uudemmalla tulee lähivuosina ajankohtaiseksi. Kyseessä on puhdas järkipäätös, sillä ydinvoiman alas ajaminen ei tässä tilanteessa ole mitenkään älyllisesti rehellisellä tavalla perusteltava ratkaisu.
Fortumin Loviisan ydinvoimaloiden käyttöikä päättyy vuosina 2027 ja 2030 täytyy korvaavaa tuotantoa alkaa suunnittelemaan jo nyt. Periaatepäätöksestä kestää 10-15 vuotta siihen, kun yksikkö on täydessä tuotantokäytössä. Olisi hienoa jos hyvissä ajoin ennen tuota esimerkiksi fuusioenergia yleistyisi, mutta valitettavasti sitä saadaan odottaa vielä ainakin viisikymmentä vuotta – edellyttäen, että tutkimukset etenevät nykyistä vauhtia.
Sitä odotellessa Suomi tarvitseepuhdasta ja tasaisesti virtaavaa energiaa, eikä ydinvoimalle tällä hetkellä yksinkertaisesti ole järkeviä vaihtoehtoja. Ei varsinkaan sellaisia, joita ei rakennettaisi veronmaksajien piikkiin. Vaihtoehdoksi jää perinteinen idän energiakauppa, joka ei ainakaan suomalaisten työllisyyttä edistä tippaakaan.
Lisäydinvoiman säätöenergiaksi ministeri Jyri Häkämies esittää vesivoimakapasiteetin lisäämistä. En itse pidä tätä kovin miellyttävänä ajatuksena. Mielummin näkisin mahdollisimman monen vesistön luonnontilassa, mutta ymmärrettävää on, että jostain säätöenergiaa on saatava.
Paremmalta ratkaisulta vesivoima kuitenkin vaikuttaa kuin hiili- tai turvevoimaloiden lisääminen. Se ei tuota lainkaan pienhiukkasia eikä myöskään muita ilmanlaatuun vaikuttavia päästöjä. Myös vesivoiman hiilidioksidipäästöjen määrä tuotettua kilowattituntia kohti koko tuotantoketju huomioon ottaen on vesivoimalla lähes yhtä vähäinen kuin kaikkein vähähiilisimmällä tuotantomuodolla. Se sattumoisin on ydinvoima.
Ei ehkä tulisi ensimmäisenä mieleen, mutta vihreiden energiapolitiikka vaatii toteutuessaan suhteessa kaikkein suurimmat lisäpanostukset nimenomaan vesivoimaan. Tuulivoima on nimittäin kaikista tunnetuista energiantuotantovaihtoehdoista herkin olosuhdevaihteluille. Joskus voi olla pitkiäkin ajanjaksoja täysin tyyntä, ja olosuhteet voivat myös muuttua erittäin nopeasti. Mitä suurempi osa sähköenergiasta tuotetaan tuulivoimalla, sitä enemmän säätövoimaksi käytännössä ainoana soveltuvaa vesivoimaa tarvitaan.
Ajaessaan tuulivoimaa vihreät ajavat myös vesivoimaa, vaikka samaan aikaan yrittävät huijata vähintäänkin itseään vastustamalla myös vesivoimaa.
Vihreiden kärkenä on energiansäästö. Kun mietitään, että samaan aikaan he haluavat ajaa alas hiili- ja turvevoimaa, eivät kuitenkaan hyväksy päästötöntä kotimaista ydinvoimaa, eivätkä myöskään vesivoimaa, jäljelle jää lähinnä tehottomia ja erittäin kalliita vaihtoehtoja. Maksumieheksi jää aina loppukäyttäjä, ja eniten tästä kärsivät köyhät, kuten aina.
Sähkönsäästö on tietenkin ajatuksena kiva ja kaunis, mutta ei sillä tässäkään asiassa kuuhun mennä. Teollisuuden osuus Suomen sähkönkulutuksesta oli viime vuonna 47 prosenttia. Asuminen ja maatalous käyttivät sähköstä 28 prosenttia, palvelut ja rakentaminen 22 prosenttia. Siirron ja jakelun hävikki vei kolme prosenttia. Sähköllä lämpiää osa sekä kodeista että kaupan ja teollisuuden sekä maatalouden kiinteistöistä.
Mikä on siis kotitalouksien sähkön käytön vähentämisen todellinen potentiaali? Kysymys on tärkeä ottaen huomioon, että lähivuosikymmeninä todennäköisesti suurin muutos kotien lämmityksessä tulee tapahtumaan pois öljystä ja ainakin joltain osin suoraan sähkölämmitykseen. Eivätkä lämpöpumputkaan ilman sähköä pyöri.
Moottoriliikenteessäkin sähkö käyttövoimana tulee yleistymään varsinkin kaupungeissa. Ei ole lainkaan uskottava tulevaisuudennäkymä, että sähkön tarve tulisi ainakaan ratkaisevasti pienenemään, jos sitten elintasossa ei tapahdu ennennäkemäntöntä romahdusta. Vihreistä en tiedä, mutta minä en ainakaan sellaista halua nähdä.
Entäs bioenergia? Ruokohelpi on suuri vitsi, josta vihreät intoilivat vielä muutamia vuosia sitten mutta josta nykyään kaikki häveliäästi vaikenevat. Metsistä kerätään hakkuujätteet poltettaviksi ja maaperä pilataan kantojen nostolla. Jätepuulle on saatu hinta, ja asiantuntijat ovat päivitelleet, ettei suunniteltuihin bioenergiaosuuksiin tarvittavaa puumäärää saada Suomen metsistä mitenkään.
Koska tuotantoketju on kallis ja prosessit raskaita, niihin palaa dieseliä ja rahaa, eikä lopputuote pysty kilpailemaan tehokkaammin ja ympäristöystävällisemmin tuotetun sähkön kanssa kuluttajien rahoista. Niinpä kuluttajat pakotetaan maksamaan siitä verottamalla heitä ja antamalla tuottajille takuuhinta.
Syöttötariffien ja muiden rahaa kuluttajilta risunpolttofirmojen taskuun siirtävien järjestelyiden kannattajat perustelevat ajatuksiaan sillä, että kotimainen biovoima työllistää. Varmasti näin on, mutta kyse tässä tapauksessa on samanlaisesta työllistävyysvaikutuksesta kuin sillä, että vaihdettaisiin ojankaivajien kaivurit takaisin lapioihin.
Kokonaistaloudellisesti ajatellen on järjenvastaista tavoitella tilannetta, jossa sidotaan maksimimäärää yhtä perustuotannontekijää (työvoima) toisen perustuotannontekijän (energia) valmistamiseen. Kun vihreä energiapolitiikka astuu näyttämölle, ei ole työvoimapulasta nähtävästi tietoakaan. Eikä varsinkaan rahapulasta.
Kesän lisäydinvoimaäänestyksessä Kokoomus oli lisäydinvoiman kannalla, samoin neljä viidestä keskustalaisesta, sekä yli puolet SDP:n edustajista. Perussuomalaisten nykyasenteista ei ole varmaa tietoa, mutta käsittääkseni puolueella ei ole tiukkaa ydinvoimakantaa, vaikka edellisessä äänestyksessä puolueen edustajat sitä vastustivat. Soini itse on ilmeiseti ydinvoimamiehiä, mutta hänen tulevasta eduskuntaryhmästään on täysin mahdotonta sanoa tässäkään suhteessa yhtään mitään.
Ydinvoimalla on mitä todennäköisimmin kannatusta jokaisella ”isolla” puolueella, joihin lasken nyt gallup-tulosten mukaan jo perussuomalaisetkin. Vihreät on melko tukevan oloisesti jymähtänyt höyhensarjaan yhdessä mm. Vasemmistoliiton ja Kristillisdemokraattien kanssa.
Silti vastoin vanhaa ”kolmas kerta toden sanoo” -sanontaa eivät kahteen ydinvoimahallitukseen osallistuneet vihreät aio enää kolmatta kertaa lähteä päättämään lisäydinvoiman puolesta. Ihailtavaa aatteen paloa ja selkärankaisuutta, jonka toivon kestävän vaalien yli.
Nyt olisi jokaisella puolueella erittäin hyvä syy kirjata sekä ydin- että vesivoiman lisärakentaminen ehdottomina vaatimuksina hallitusohjelmaan, jolloin ainakin päästäisiin vihreistä ministereistä eroon. Ei tule ikävä Tuija Braxin ja Anni Sinnemäen isänmaan hyväksi antamaa panosta.
Tosin täytyy myöntää, että herää kysymys, voidaanko ilman vihreitä saada ydinvoimamyönteisiä päätöksiä aikaan. Jäljet pelottavat: Vuonna 1993 eduskunta kaatoi TVO:n ja Imatran Voiman ydinvoimahakemuksen. Tähän asti kaikki uudet onnistuneet lupaprosessit on saatu myönteiseen päätökseen nimenomaan vihreiden ollessa hallituksessa.
