Yritysten synty- ja toimintaperiaate on pohjimmiltaan yksinkertainen. Sinne missä on liiketoimintamahdollisuus, syntyy yritys. Yrityksen taas kannattaa laajentaa toimintaansa niin kauan kuin siitä tulee enemmän voittoa kuin kustannuksia. Toisilla aloilla on enemmän skaalaetuja kuin toisilla.
Käsityövaltaisilla ja palvelualoilla, kuten parturi-kampaamoalalla yrityskoot jäävät pieneksi, koska tuotannon kasvaessa keskimääräiset kustannukset eivät juurikaan laske. Kaupassa ja teollisuudessa taas yksikkökohtainen kustannus lähtökohtaisesti laskee tuotannon kasvaessa, jolloin yrityksen kannattaa pyrkiä laajentamaan toimintaansa.
Rikollinen toiminta ei poikkea näistä perusperiaatteista millään tavalla. Niin sanotusti ”käsityövaltaisia” rikoksia ovat ryöstöt, pahoinpitelyt ja raiskaukset. Niiden ympärille ei yleensä synny järjestäytynyttä rikollisuutta (pl. jengit), koska ”osakkaiden” määrän kasvaessa yksittäisen rikollisen saama hyöty pienenee varsin nopeasti.
Rikollinen kaupankäynti ja teollisuus, kuten huumekauppa ja salakuljetus taas ovat toimintaa, jossa tuotannon kasvattaminen laskee yksikkökohtaisia kustannuksia ja kannustaa järjestäytymään yrityksen tavoin. Samoin kuin teollisuudessakin, niin kauan kuin kysyntää riittää, tiettyyn rajaan asti yrityksen koon kasvattaminen lisää mukana olevien voittoja ja pienentää henkilökohtaista riskiä.
Ihmisten impulsiivisuudesta johtuen rikollisuutta on mahdoton saada täysin kitkettyä. Ryöstöt, pahoinpitelyt, murrot ja raiskaukset on kuitenkin verrattain helppo saada vähiin riittävällä valvonnalla ja kovilla rangaistuksilla. Tämä johtuu siitä, että yhden ryöstön tai murtovarkauden tuotto ei kasva sen vaikeuden ja riskien lisääntyessä, jolloin jossain vaiheessa suunnitelmallinen rikollisuus jää pois kannattamattomana ja ainoastaan impulsiivinen rikollisuus jää jäljelle.
Rikollisessa liiketoiminnassa asia on kuitenkin päinvastoin. Mitä ankarampi esimerkiksi huumelainsäädäntö on, sitä kannattavampaa on myös huumekauppa. Huumeiden kysyntä ei pienene, mutta yksittäisen annoksen hinta kasvaa. Tämän vuoksi ongelmakäyttäjien täytyy varastaa enemmän kyetäkseen rahoittamaan addiktionsa ja kauppiaat ovat valmiita ottamaan suurempia riskejä entistä suurempien voittojen toivossa. Tästä erinomainen esimerkki on Meksikon ”huumesota”, jossa on kuollut enemmän ihmisiä kuin Suomen sisällissodassa.
Tämä on varsin helppo havainnollistaa. Jos kilo kokaiinia maksaisi kymmenen euroa (todellinen arvo), ei sen takia kannattaisi varastaa mitään, eikä varsinkaan tappaa ketään. Kun kilo kokaiinia on nyt noin 120 000 euron arvoinen (välillä jopa 250 000 euron arvoinen), joutuu käytön rahoittamiseksi tekemään ryöstöjä ja kauppiaan kannattaa vaikka tappaa joku, jos pystyy sillä turvaamaan liiketoimintansa.
Aina kun lainsäädännössä kielletään tai rajoitetaan jonkin sellaisen kauppaa jolle on olemassa oleva kysyntä, luodaan pohjaa järjestäytyneelle rikollisuudelle. Etenkin jos kyseinen aine sattuu olemaan edes hieman addiktiivista. Tästä selkein esimerkki lienee kieltolaki, joka Yhdysvalloissa loi pohjan Al Caponen kaltaisten mafiosojen toiminnalle. Myös Suomeen kieltolaki toi nopeasti suuren määrän järjestäytynyttä rikollisuutta. Norjassa rikollisliigat ovat salakuljettaneet jopa voita, koska sen myynnistä on saanut hyvää tuottoa. Suomessa laillisen, mutta kalliin tupakan salakuljetus on miljoonabisnes.
Nurinkurisesti Suomessa juuri niissä rikoksissa joiden kitkeminen lainsäädännön voimin olisi jokseenkin mahdollista, on kiinnijäämisen riski pieni ja rangaistukset mitättömiä. Huumekaupasta ja salakuljetuksesta taas tulee jatkuvasti entistä kannattavampaa ja riskien kasvaessa yhä aggressiivisempaa. Sivutuotteena tavalliset kansalaiset joutuvat kaupungilla kävellessään poliisien koirapartioiden ahdistelemiksi.
Samoin kuin alkoholin kanssa, suurin osa huumeiden käyttäjistä ei edes ole ongelmakäyttäjiä, vaan aivan tavallisia kansalaisia. Hyvä esimerkki on Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Barack Obama, joka poltti pilveä nuoruudessaan. Järkevä huumepolitiikka mahdollistaisi vähiten vaarallisten huumausaineiden valvotun kaupan alkoholin tapaan ja ohjaisi ongelmakäyttäjät vankilan sijasta korvaushoitoon.
Näin toimimalla järjestäytyneeltä rikollisuudelta putoaisi pohja. Vuonna 2010 poliisin tietoon tuli lähes 20 000 erilaista huumausainerikosta, joista suurin osa käyttörikoksia. Samaan aikaan huumeiden ympärillä pyörivä liiketoiminta vain kasvaa. Mielestäni poliisin ja oikeuslaitoksen resursseja voisi käyttää paremminkin. Ainoat nykymallista laillisesti hyötyvät ovat huumerikollisia puolustavat lakimiehet, eikä heidän leveää elämäänsä tarvitse rahoittaa yhtään sen enempää kuin on välttämättömän pakko.
Järkevän päihdepolitiikan kannattaja leimataan Suomessa heti ”huumehörhöksi”. Kenelle tahansa lienee sanomattakin selvää, etten ole mikään narkkari, en edes alkoholisti. Mielestäni ihmisten pitäisi vain ymmärtää ottaa pää pois takapuolestaan ja nähdä, että kaikki nykyiset toimenpiteet ainoastaan pahentavat yhteiskunnan tilaa. Minä henkilökohtaisesti pelkään järjestäytynyttä rikollisuutta, enkä haluaisi nähdä sitä Suomessa.
Niille, joiden mielestä poliisin koirapartiot kadulla jahtaamassa huumeiden käyttäjiä on yksinomaan hyvä asia:
Jos et piilottele suolessasi huumeita tai ydinasemateriaalia, sinulla ei voi olla mitään sitä vastaan, että poliisi tulee kumihanskojen ja vaseliinin kanssa satunnaisesti tonkimaan takapuoltasi. Samoin sinua ei varmasti häiritse jos poliisi kuuntelee puhelusi ja lukee kirjeenvaihtosi.
Häiritsevästi käyttäytyvä narkkari voidaan ottaa talteen aivan samoin kuin häiritsevästi käyttäytyvä juoppo. Nykyisellään halutaan putkaan myös ne, jotka eivät ole millään tavalla ympäristölleen vaarallisia. Kyseessä on aivan sama asia, jos poliisikoirat haistelisivat alkoholia käyttäneitä ja talteen otettaisiin jokainen, joka haisee vähän viinalle.
