Poliittisen keskustelun seuraaminen on kyllä aina yhtä tuskaa, eikä kehysriihen jälkipuinti tee siihen minkäänlaista poikkeusta. Tuskin hallituksen kehyspäätöksestä muste ehti kuivua, kun sitä tekemässä olleet demarit ja vihreät menivät paniikkiin ja alkoivat vaatia tällä kaudella jo aiemmin tutuksi tulleeseen tyyliin päätöksen ”virheiden korjaamista”.
Vasemmistoliitto ehti jo aiemmin nostaa hallituksesta kytkintä, koska sille eivät riittäneet pääomatuloveron lisäkostokorotus ja perintöveron rangaistusluokan vakinaistaminen ynnä muut solidaarisuushaihattelut. Kuulemma olisi pitänyt saada vielä lisää rahaa lapioitua köllöttelyrahojen korotuksiin.
Arhinmäen poppoon käytöksen voi viime vuosien perusteella jo ymmärtää, mutta SDP:n ja Vihreiden toimintaa sietää jo hieman ihmetellä. Pääministeri Jyrki Katainen on ilmoittanut, että kehysratkaisua ei avata, joten ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että demarit ja vihreät saavat purra turvetta populististen huuteluidensa kanssa. Toivottavasti Katainen on isäntä talossa eikä anna noiden pelkureiden hyppiä silmille.
Mitä demareista ja vihreistä kertoo se, että tuollaisesta verrattain kivuttomasta muutaman euron leikkauksesta noussut ”nettiraivo” saa kokeneet hallituspuolueet SDP:n ja Vihreät laskemaan täysin alleen? Voiko tuollaisten puolueiden päätettäväksi uskoa yhtään mitään, kun tällainen pieni tuulenvire saa ne lentämään perseelleen? Ei taatusti.
Mitättömästä alle kymmenen euron leikkauksesta lapsilisään – jota kukaan ei enää sen voimaan tultua edes huomaa tai muista – noussut kohu on omassa surullisuudessaan hyvä esimerkki siitä, miten hyvinvointivaltio on ajautumassa umpikujaan. Julkinen talous on edelleen alijäämäinen, mutta samaan aikaan verot ovat jo tapissa, eikä keneltäkään voi leikata yhtään mitään ilman kamalaa älämölöä.
Ensi vaalikaudella on tulossa niin rankkaa kyytiä leikkausten kanssa, että niitä tekemässä pitää olla sellaisia toimijoita, jotka eivät saa hepulia parin nettikirjoittelijan ikävistä sanavalinnoista tai puhelimeen huutavan yh-mamman hysteriakohtauksesta.
Poliitikkojen täytyy toki kuunnella kansalaisia, mutta sen ohella tarvitaan johtajuutta ja joskus vaikeidenkin päätösten tekemistä. Edustuksellisen demokratian tarkoituksena on, että päättämässä on ihmisiä, jotka tekevät järkeviä päätöksiä koko maan parhaaksi, eivätkä sorru lyhytjänteiseen äänten kalasteluun. Asiat pitää selittää kansalaisille rauhallisesti ja faktoihin pohjautuen. Kansalaisten suuren enemmistön kriisitietoisuus on kuitenkin aivan hyvällä tasolla.
Äänekkäitä valittajia pelkäävät poliitikot ovat turhia poliitikkoja. Esimerkiksi Verkkouutisten teettämän gallupin mukaan kansa on valmis tukemaan valtiojohdon linjaa jopa suhteessa Nato-jäsenyyteen, jota muuten yleensä vastustetaan. Vaikka ihmiset aina päätöksiä tehdessä älähtävät, niin loppujen lopuksi johtajuutta arvostetaan ja pelkuruutta halveksitaan.
Olen monet kerrat vittuillut ”vastuunkannosta” puolueille tasaisesti, välillä jopa erityisen kriittisesti omalleni eli Kokoomukselle. Ei tämä aikaansaatu kehyspaketti ole tuluskukkaroa kummempi, mutta nähtävästi ainoastaan Kokoomusta kiinnostaa yrittää pitää se kasassa, kun koko vasemmisto alkoi melkein heti repiä saumoja auki. Mihin tarvitaan oppositiota, kun on tuollaiset hallituskumppanit?
