Eppu Normaali lauloi vuonna 1980 kappaleessa Akun Tehdas ”Miksi meitä laiskoja laulattaa? Helppo raha ja elämä naurattaa”. Tämä kotimainen klassikko tuli väistämättä mieleeni lukiessani valtionyhtiöiden hallintoneuvostoissa toimivien poliitikkojen nostamista palkkioista.
Kansanedustajien työstään saamista palkkioista ja niiden korotuksista on kansan helppo napista, mutta mielestäni kyseessä on kuitenkin työstä saatu palkka. Enemmän tulisikin kiinnittää huomiota näihin hallintoneuvostojen kaltaisiin poliittisiin näennäistehtäviin ja niistä maksettaviin vastikkeettomiin korvauksiin.
Sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen istui vuodet 2008 ja 2009 Neste Oilin hallintoneuvostossa. Kahdestatoista kokouksesta hän osallistui kahteen kuitaten yhteensä 12000 euron vuosipalkkioiden lisäksi 400 euroa kokouspalkkioita. Tänä vuonna Urpilainen oli jäsenenä huhtikuuhun asti käymättä yhdessäkään kokouksessa, kuitaten tästä vaivasta 1500 euroa.
Hauskaa tässä on se, miten Urpilainen on vastustanut ns. kansalaispalkkaa perustellen kantaansa sillä, ettei hänen mielestään ihmisille saisi maksaa vastikkeetonta rahaa. Hänelle itselleen vastikkeeton raha tuntuu kuitenkin kelpaavan varsin mainiosti. Asiahan olisi helppo korjata sillä, ettei vuosipalkkioita maksettaisi ollenkaan, vaan pelkästään kokouspalkkioita.
Jutta ei tietenkään ole ainoa syyllinen, sillä kyseessä on jälleen yksi vakiintunut maan tapa. Kansanedustaja, jolla ei ole mitään vastaavaa tuloautomaattia on luultavasti jonkinlainen hylkiö puolueensa sisällä, tai muuten erikoisuus. On myös luultavaa, että kansanedustajia palkitaan ja puolue korvaa heille aikaisempia menetyksiä, tai hyviä ansioita näillä ”palkintopaikoilla”.
Ongelma ei kuitenkaan ole se, maksetaanko kansanedustajille vastikkeetonta rahaa, sillä kyse on kuitenkin pohjimmiltaan lähinnä suolarahoista esimerkiksi Neste Oilin kokoisessa yhtiössä. Median tulisikin pelkkien läsnäolojen sijasta ottaa tarkasteluun koko valtioyhtiöiden hallintoneuvostojen toiminta ja tarpeellisuus.
Ainoa valtionyhtiö, johon hallintoneuvosto tuntuisi jotenkin sopivan on Yleisradio, joka tuottaa tv-maksurahoilla julkista palvelua. Ylen itsensä tarpeellisuus on täysin toinen keskustelu, mutta niin kauan kuin meillä valtion media on, lienee perusteltua ylläpitää jonkinlaista linkkiä myös eduskuntaan.
Mikäli hallintoneuvostolla on jotain todellista valtaa, on mielestäni huolestuttavaa, miten jäsenistöön valikoituu Urpilaisen kaltaisia poliittisia broilereita, joiden ainoa eduskunnan ulkopuolinen työkokemus on jokin lyhyt luokanopettajan sijaisuus. Tällaisten sankareiden tekemät päätökset voivat parhaimmillaankin olla vahingollisia.
On varmasti hyvinkin houkuttelevaa olla pois kokouksista, kun ei kuitenkaan ymmärtäisi mitään mitä siellä käsitellään, eikä poissaolevana joutuisi ottamaan vastuuta kokouksen päätöksistä. Ainahan voi vedota siihen, ettei ollut mukana tekemässä juuri tätä päätöstä.
Tällaisessa tilanteessa tulisi kyseenalaistaa se, miksi yhtiöissä on poliittisin perustein valittava hallintoneuvosto, jonka jäsenillä ei välttämättä ole vaadittavaa osaamista. Sellaisesta ei voi seurata mitään hyvää, varsinkaan kun kyse on satojen miljoonien liiketoiminnasta ja tuhansista työpaikoista.
Runsaat poissaolot kokouksista toisaalta kielivät siitä, ettei hallintoneuvostopaikka tunnu mielekkäältä paikalta vaikuttaa. Tämä voi kertoa omaa viestiään siitä, ettei hallintoneuvostolla ole mitään todellista merkitystä.
Mikäli hallintoneuvostolla ei ole mitään valtaa, tulisi jälleen kyseenalaistaa koko hallintoneuvoston tarpeellisuus, ainakin poliitikkojen osalta valtionyhtiöissä. Tällöin kyseessä on puhtaasti rahastusmielessä luotu piilobonusjärjestelmä, mistä kielii myös vuosipalkkioiden suuruus suhteessa kokouspalkkioihin.
Kun valtionyhtiöiden hallintoneuvostoissa on niinkin briljantteja vaikuttajapersoonia kuin Jutta Urpilainen, alkaa mielestäni näyttää vähän siltä, että valtio ei tosiasiassa omistakaan valtionyhtiöitä vaan asetelma on itse asiassa päinvastainen.
Nesteen tai Fortumin kaltaisten jättifirmojen hallintoneuvostojen kautta yhtiöt pääsevät lobbaamaan omia intressejään suoraan lainsäätäjille. Toteutuuko rehti ja tasapuolinen kilpailu, jos jollakin alalla toimiva firma maksaa poliitikoille tuhansien eurojen vuosipalkkiota täysin laillisesti, kun joku toinen saman alan yritys joutuu vastaavaan vaikutukseen päästäkseen turvautumaan harmaisiin alueisiin ja ruskeisiin kirjekuoriin?
Herää kysymys, miksi valtion yleensä pitää omistaa pörssiyhtiöitä. Kriisin tullessa päälle strategisia toimintoja voidaan aina kansallistaa. Lisäksi valtio-omistus aiheuttaa katteettomia poliittisia odotuksia, kun osa poliittisesta kentästä pääsee keräämään kansalta hurskastelupisteitä vaatimalla valtio-omisteisilta yhtiöiltä asioita, joita pörssiyhtiö ei voi tehdä, kuten työllistäminen työllistämisen ilosta.
Oli miten oli, tämä kaikki kertoo lähinnä siitä, miten turhia poliitikot pörssiyhtiöissä ovat. Joko he ovat tekemässä päätöksiä vailla todellista kompetenssia, tai vaihtoehtoisesti he nostavat vastikkeetonta rahaa puhtaasti poliittisin perustein. Kummassakin tapauksessa voi kysyä, tuoko heidän läsnäolonsa jotain merkittävää lisäarvoa muuten kuin lobbausmielessä?
Toivottavasti koko palkkiovyyhti nousee nyt päivänvaloon ja ”maan tavoista” päästään pikkuhiljaa aitoon avoimuuteen. Sitä odotellessa olen kyllä käytettävissä jokaisen valtionyhtiön hallintoneuvostoon 😉
Meillä oikeus on olla huoleton / Työpaikkamme Akun tehdas on….
