Puheenjohtajat, nyt v***u oikeesti!

Kuten tuhannet muut suomalaiset katselin tänään kiinnostuneena pääpuolueiden puheenjohtajia YLEn tentissä nähdäkseni mihin suuntaan he Suomea veisivät. Neljän suuren tentiksi muodostunut YLEn vaalikeskustelu oli kamalaa katsottavaa. Olen niin tyrmistynyt, etten tiedä, mistä päästä tätä pitäisi alkaa purkaa. Päällimmäisenä minua ärsytti Suomen poliittisen johdon yleinen selkärangattomuus ja harmaus. Tietämättä etukäteen mitä puoluetta he edustivat, olisi voinut…

Miksi vastustan verojen korotuksia?

Eri vaalipaneeleissa olen säännönmukaisesti vastustanut verojen korotuksia lääkkeenä nykyiselle budjettivajeelle. Kun kaikkien puolueiden oletusvastaus on ollut, että veroja täytyy korottaa tulee paneelia seuraavalle helposti populistinen mielikuva vastauksestani. Verojen korotus on ikävää puuhaa ja raskasta vastuunkantoa. Heikkinen vastustaa verojen korotuksia, koska ajattelee, että ihmiset eivät pidä veroista. Miljardi lisää veroihin näkyy valtion tuloissa, ja niillä tarjotut…

Mieluummin konservatiivi kuin Ilta-Sanomien ”vapaamielinen”

Ilta-Sanomat julkaisi tänään uutisen, jossa se oli mielestään selvittänyt, ketkä vaalikoneen ”vapaamielisimmät” eduskuntavaaliehdokkaat. Testihenkilö kannattaa homojen avioliitto-oikeutta, musliminaisten omia uimahallivuoroja, työperäistä maahanmuuttoa ja mietojen viinien tuomista ruokakauppoihin. Hän ei kannata pakkoruotsia, venäläisten maanosto-oikeuden rajoittamista, nollatoleranssia rattijuopumukselle, kovempia rangaistuksia seksuaalirikollisille ja henkirikoksiin syyllistyneiden elinkautisvankien sulkemista lukkojen taakse loppuiäksi. Mielestäni Ilta-Sanomien käsitys liberalismista on vähintäänkin kieroutunut. Heti…

Lähetä Henri Fukushimaan säteilemään!

Puolustaessani ydinvoimaa olen saanut aika paljon toivotuksia ”painua itse sinne Japaniin kerran siellä niin turvallista on”. Niin suoraan sähköpostiin kuin lehtienkin palstoilla. Ei pelkästään mielipidekirjoituksina, vaan esimerkiksi Kainuun Sanomien toimittaja oli sitä mieltä, että  ”hän voisi mennä Fukushiman ydinvoimalan nurkille kertomaan niille ydinvoimalaa sammuttaville 150:lle nykypäivän kamikazelle, että säteily ei ole röntgeniä kummempaa”. Sain myös…

Miksi kannatan ydinvoimaa?

Nyt kun Fukushiman raunoilla pöly on hieman laskeutunut voinee ydinvoimastakin keskustella vähän vähemmällä kiihkolla. Ilman sen kummempia korulauseita ajattelin tuoda esille muutamia perusteita, miksi meidän kannattaa jatkossakin rakentaa ydinvoimaa. Ensimmäinen on Jukka Relanderinkin blogissaan mainitsema tarve. Suunnitelmatalouden vastustajana pidän koko tarpeen käsitettä typeränä. Mikäli joku omilla rahoillaan haluaa rakentaa ja kokee voivansa myydä sähköä tuottavasti…

On leikkauksia ja ”leikkauksia”.

Olen näissä eduskuntavaaleissa kampanjoinut aktiivisesti julkisen sektorin pienentämisen puolesta. Yleisin kysymys, joka minulle esitetään on, mistä leikkaisin ja kuinka paljon. Olen potentiaalisia leikkauskohteita sivunnut useampaankin kertaan blogissani, mutta totuus on, ettei tuollaiseen voi vastata lyhyesti eikä kovin konkreettisesti yksinkertaistamatta liikaa. Kysymys on puhtaasti siitä, ettei yhden ihmisen ole mahdollista löytää valtiontaloudesta sitä kaikkea ilmaa. Verkosta…

Vastuuta ei voi väistää

Sen jälkeen kun viimeisin kirjoitukseni ”Kymmenen miljardin vaalilupaus!” ilmestyi, olen joutunut lukuisissa haistatteluissa vastaamaan kysymykseen mahdollisesta ehdokkuudestani ensi vuoden presidentinvaaleissa. Olen yrittänyt väistellä ja lyödä asian leikiksi. Muun muassa Lehden haastattelussa sanoin vastaavani samalla tavalla kuin Rauno Repomies Pasilassa: ”Jos kaipaatte mielivaltaista johtajuutta, minä olen miehenne”. Yleensä olen vastannut: ”Tuskinpa”. Jossakin haastattelussa lisäsin, että puolueen…

Kymmenen miljardin vaalilupaus!

Vaalien alla on aina perinteisesti alettu kilpalaulantaan siitä, kuka ehdokas lupaa ja mitä. Vielä viime vaaleissa kaikilla puolueilla oli usean miljardin euron jakovara. Nyt, kun taloustilanne on heikko, lupauksissa on oltu hieman varovaisempia ja vaatimattomampia kuin yleensä. En minä, sillä ajattelin antaa äänestäjille kaikkien aikojen suurimman lupauksen – lupaan teille kymmenen miljardia euroa joka ikinen…

Pahoinvointivaltio, osa 2

Oletko koskaan miettinyt, missä vaiheessa yhteiskunta lakkasi olemasta meitä kansalaisia varten? Se teki sen, kun suomalaiset ulkoistivat vastuun yhteiskunnalle. Samalla hetkellä, kun niin kovasti kehutun hyvinvointivaltion savijalkoja alettiin 1970-luvulla valaa, lakkasi valtio olemasta ihmistä varten. Ensimmäinen ongelma on tukeminen. Kun jotain tuetaan, sitä saadaan väistämättä lisää ja vääristetään ihmisten käytöstä. Oli kyse sitten hyvästä tai…

Pahoinvointivaltio, osa 1

Vapaaseen demokratiaan kuuluu ajatus siitä, että valtio on olemassa ihmistä varten. Valtion olemassaolon ainoa mielestäni hyväksyttävä peruste onkin, että se turvaa ihmisen oikeuden elää elämäänsä kuten haluaa ilman uhkaa muilta ihmisiltä. Suomessa asia on kuitenkin toisin, sillä täällä ihminen on valtiota varten. Yksilöstä on tullut veronmaksuautomaatti, jonka ainoa tehtävä on tehdä otsa hiessä töitä. Vaivannäön…

Mitä opintotuelle pitäisi tehdä?

Opiskelijat ovat viime aikoina kampanjoineet ahkerasti opintotuen indeksiin sitomisen puolesta. Ajatus on periaatteessa kannatettava, joskin mielestäni monella tapaa riittämätön. Toisaalta sitä voi pitää jopa rahan haaskaamisena tai vähintäänkin tehottomana käyttönä. Opintotuen indeksiin sitominen tarkoittaa, että opintotuki nousee yleisten elinkustannuksien mukana. Se ei siis reaalisesti nouse vaan pysyy ainoastaan kustannusten perässä. Hintakehityksestä riippuen tämä käytännössä tarkoittaisi…

Pahamaineinen Suomen Sisu?

Aamulehden otsikoita selatessani pisti silmään artikkeli ”Pahamaineisen Suomen Sisun jäseniä ehdolla Soinin riveissä”. Jutussa yhdistetään kansallismielisten yhdistys natseihin ja ilmeisesti yritetään pelotella perussuomalaisten äänestäjiä olemaan äänestämättä ”väärin”. Uutinen on kyllä itsessään jo naurettava ja epäilemättä ”sataa persujen laariin”, kuten olen kymmeniä kertoja joutunut viime viikkoina suomalaisesta mediasta toteamaan. Vähemmän yllättäen Helsingin Sanomat ei ole yhtään sen…