Liberaalin maahanmuuttopolitiikan edellytykset

Liberaalissa ajattelussa ihmisten vapaus ostaa ja myydä tavaroita ja palveluita yli rajojen sisältää myös ihmisten vapaan liikkuvuuden maiden välillä. Tämä ei ole mitenkään perustelematon väite, sillä pelkän filosofisen näkökulman lisäksi myös esimerkiksi syntyvyyden aleneminen ja ikääntyvä väestö ovat vakava ongelma EU-maissa. Jotta Suomen vanhushuoltosuhde pysyisi nykyisellään, pitäisi suomeen Tilastokeskuksen (ei siis Jyrki Kataisen) mukaan saada…

Lisää vastuullista uhkapeliä

Vuonna 2007 arpajaislain muutosta selvittänyt Rahapelifoorumi tuli Veikkauksen entisen toimitusjohtajan Matti Ahteen johdolla siihen tulokseen, että nettipokeri on vaarallisen koukuttava ja tulisi rajoittaa, tai kieltää täysin. Rahapeliongelmaisten puhelimeen, Peluuriin tulleiden yhteydenottojen perusteella pääteltiin nettipokerin olevan toiseksi merkittävin peliriippuvuuden aiheuttaja. Samana vuonna julkaistussa tiedotteessaan myös RAY paheksui nettipokeria peliksi, jossa ”muutamat rikastuvat tuhansien kustannuksella”. Suurista tappioista…

Sananvapaus ja Wikileaks

Yleisradioveteraani, nyttemmin vapaa yhteiskunnallinen keskustelija Petri Sarvamaa otti ”Wikileaks, Suomi ja sananvapaus” –kirjoituksessaan kantaa sananvapauteen perinteisen median näkökulmasta. Kirjoituksessa aasinsillan kautta yhdistettyyn Apusen aloitteseen en ota muuta kantaa kuin sen, että minunkin mielestäni median arvovalintojen tiedostaminen olisi aivan suotavaa. Haluaisinkin omasta puolestani avata hieman keskustelua sananvapauden ulottuvuuksista. Sananvapaus on minulle osa ihmisen omistusoikeutta itseensä. Kun…